tiistai 12. helmikuuta 2013

Käspaikka keittöön seinälle



  Käspaikka, eli nykyisin puhutaan pyyheliina telineestä/hyllystä  ja  jollainen etenkin
  talonpoikaistaloista ja keittiöistä vielä nykyisinkin löytyy.
  Kurkistin Wikipediasta sanan KÄSPAIKKA, varsinaiseen tarkoitukseen ja tällaisen selostuksen   sanalle löysin.

Käspaikka on karjalainen tekstiili. Käspaikka on pitkä ja kapea pellavapyyheliina. Se voi olla koristelematon tai koristeltu kansanuskomuksiin perustuvilla kuvioilla. Arkikäyttöön tarkoitetut käspaikat olivat vaatimattomammin koristeltuja kuin juhlakäspaikat. Venäläisperäiset käspaikat ovat usein karjalaisia käspaikkoja värikkäämpiä ja usein suurikuvioisempia.

Tyypillisimpiä koristetyyppejä olivat etupistokirjonta eli luotoksittain ompelu, ketjuvirkkaus, ristipistokirjonta sekä revinnäiskoristelu, jota karjalaiset nimittivät nyhennäisompleuksi, mutta 1800-luvun lopulla kangaspuissa kuviointi, punapoiminta, alkoi syrjäyttää ompelukirjontakuviointia käspaikoissa. Myös muita koristelumenetelmiä, ei kuitenkaan painokuviointia, on karjalaisissa käspaikoissa käytetty ja eri kirjontatyylejä on usein yhdistetty samaan käspaikkaan. Harvinaisimpia kuviointimenetelmiä on ollut revinnäiskuviointia muistuttava pitsipoiminta, jota on kansankielessä nimitetty myös valkealla langalla poimimiseksi. 

Olga-Martan keittiöön perinteinen, talonpoikainen, käspaikka/hylly sopisi vallan mainiosti, niinpä sellaisen sinne tein.  Taas kerran Bilteeman lastut oli oiva rakentelumateriaali.  Liinan ompelin vanhasta keittiöpyyhkestä, lisäten siihen koristeluja ja tietysti pitsiä.                                                                                                                                                                                                                 

Paikka käspaikalle/hyllylle löytyi helposti ja siinä se nyt komeilee.

2 kommenttia:

  1. Hieno Käspaikka!
    Minä kohtasin tuon Käspaikka sanan kun luin kirjan Larin Paraskesta ( ymmärsin, että sillä oli varsin moninainen käyttötarkoitus: Sitä on käytetty mm peseydyttäessä ja haudoillakin...)

    VastaaPoista
  2. Hei,

    ihana projekti tuo Willa Stiina, nukkekodit ovat aina kiehtoneet minua.
    Korvassani vain särähtää aina kun pyyheliinapeitosta käytetään sanaa käspaikka.
    Niiden ero selviää hyvin netistä, eivät ole ollenkaan sama asia.

    Ystävällisin terveisin Nitta

    VastaaPoista